Maanantaina 3.1 liikahdettiin sitten junalla Oulusta Helsinkiin, josta meillä oli lento seuraavana aamuna Pariisin kautta Malagaan. Matkat menivät hyvin, mitä nyt laukut jumittivat taas Pariisin lentokentälle. Asiaa hoitanut täti sanoi meille, että ”se on Pariisin kanssa aina tällaista”. Meidän oli helppo allekirjoittaa tuo toteamus joulunajan Pariisi-kokemustemme jälkeen. Laukut tulivat sitten päivän viiveellä Granadaan, ihan ns. kotiovelle asti.

Lumisadetta Granadassa tammikuussa 2011. Marjut kuvasi tilanteen meidän parvekkeelta.


Reyes magosia Heidin kämpillä, etualalla Jenny.

Siinä sitten ensimmäinen viikko oli vielä lomailua, koska espanjalaisten suurin joulujuhla on reyes magos (itämaan tietäjät) 6. tammikuuta. Mekin vietimme reyes magosia syömällä kavereiden kanssa perinteistä reyes magos kakkua. Kakun syönnissä on sellainen jännitysmomentti, että sen sisällä on kaksi esinettä: itämaan tietäjä ja joku epämääräinen möykky, ilmeisesti härkäpapu. Se, joka saa itämaan tietäjän, saa paljon onnea tulevalle vuodelle ja se, joka saa sen möykyn joutuu maksamaan kakun, noin 6-7e. Eipä ole koskaan kakun syönti tuottanut sellaista jännitystä aiemmin! Marjut sai itämaan tietäjän ja kukaan meistä ei saanut möykkyä, koska emme jaksaneet syödä koko kakkua ja se jäi siihen viimeiseen koskemattomaan palaseen. Hyvä tuuri :D Kakun syönnin jälkeen menimme kaupungille katsomaan megalomaanista reyes magos-kulkuetta. Kulkue oli todella suuri, sisältäen jos minkälaista vaunua itämaantietäjineen ynnä muine, mitä mielikuvituksellisimpine hahmoineen.

 

Marjut, Heidi ja mie kulkuetta katsomassa.  Jostakin syystä siinä kulkueessa oli myös Ahti!?

Viikolla kaksi alkoi taas luennot ja kitaratunnit. Oli vaikeuksia päästä arkirutiineihin kiinni. Kelitkin muuttuivat ensimmäisen viikon jälkeen taas aika ankeiksi, kylmiksi ja kosteiksi. 

Kaiken lisäksi tuo meidän sisäpiha muuttui sekaiseksi ja erittäin sotkuiseksi rakennustyömaaksi, kun yhtä alakerran varastotiloista alettiin laittamaan kuntoon jotakin varten. Kenkien pohjissa meidänkin asuntoon kantautui sementtipölyä ynnä muuta mukavaa: ulos oli kannettu mm. vanha pisuaari, josta maahan valui vielä siellä sisällä olevaa väkevän hajuista ”nestettä”. Kyllä oli mukavaa! Rakennusmiehet kyllä lupasivat siivota sisäpihan pariinkin kertaan ja pahoittelivat kovasti, mutta mitään ei tapahtunut. Remontin takia myös tuohon sisäpihalle johtava ovi oli koko ajan auki, vaikka työmiehet olivat sisätiloissa eivätkä siis nähneet jos vaikka tänne olisi joku tänne kuulumaton tullutkin, ja sehän alkoi ärsyttämään pitemmän päälle. Ja kävipä tuossa sisäpihalla kerran juuri tuon oven auki pitämisen ansiosta joku kulkukoira vääntämässä yllätyksen meidän meksikolaisten naapureiden oven eteen. Meille ei kukaan informoinut mitään, mitä tuossa työmaalla on tarkoitus tehdä ja kun sieltä remontoitavasta varastosta kannettiin kebab-ravintolan kalustoa ulos, pyörivät arvauksemme mitä erilaisimmissa uhkakuvissa: tuleeko tuosta jokin kebab-ravintolan lisätila/takahuone/wc-alue? Tässä samassa korttelissa kun on kebab-paikkoja kaksikin ja yksi tyhjä liiketila on juuri tuon varaston seinän takana – tuleeko siihen ehkä uusi kebab-ravintola? Entä jatkuuko rakennustyöt pitkään, koko sen ajan kun me ollaan tässä? Hyvästi rauhallinen ympäristö. Mietimme, että vuokraa pitäisi kyllä laskea jos rakennukset jatkuvat pitkään, koska vuokrantajamme markkinoi tätä meille syksyllä nimen omaan rauhallisena, siistinä ja viihtyisänä paikkana: nythän tämä oli kaikkea muuta! Töitä siinä tehtiin urakalla aamusta myöhään iltaan viikonloppua myöten. Ajattelimme myös, että varaston omistaa joku kebab-yrittäjä, joka on päättänyt laittaa paikan asuinkuntoon, jotta voisi alkaa sitä vuokraamaan. Realejossa varmasti saisi hyvät tulot vuokra-asunnosta, varaston hän voisi siirtää jonnekin muualle. Hmm. Se olisi kyllä loogista ja todennäköistä. Lopuksi selvisi, kun kävin pari kertaa kysymässä asiasta, että siihen muuttaa perhe asumaan. Tämän tekstin julkaisuhetkellä, he siinä jo asuvatkin. Alle kuukaudessa muuttui varasto asunnoksi!

Takaisin opiskelujuttuihin. Heti joululoman loputtua kielikeskukselta sai käydä hakemassa espanjan kielikurssin tulokset ja todistuksen kurssin suorittamisesta. Pitänee nyt miettiä tarkkaan, että jatkanko kielikurssia. Haluttaisi kyllä paljonkin. Seuraavat tasot 6–9 vaan ovat jo paljon kalliimpia, eli 340e, kun 1–5 tasot ovat 120e. 340 euroa on jo aika suolainen hinta.

Kielikurssimme porukka lähes kokonaisuudessaan. 

La forma musical y su didáctica-kurssin aiheena tammikuussa oli vain ja ainoastaan flamenco. Tämä olikin oikein mukavaa. Kurssin tentin opettaja on pilkkonut yhden laajan tentin sijaan kolmeen osaan, joista hän käytti nimitystä ”prueba amistosa”. Syyspuolella oli kaksi näitä  ”ystävällistä tenttiä”, jotka olivat menneet hyvin läpi. Näistä tenteistä hän aina syksyllä muistutteli moneen kertaan ja laittoi päivämääränkin taululle. Nyt mitään tällaista muistuttelua ei ollut, joten ajattelin, että viimeinen tentti flamencosta on sitten kun on kurssin virallinen lopputenttipäivä, eli 4.2. Koin yllätyksen kun menin viikkoa aiemmin luennolle – onneksi ajoissa – , jossa kaikki olivat jo paikoillaan, valmiina tekemään tenttiä. Siinä sitten minullekin valkeni, että viimeinen tentti tehdään nyt ja 4.2 voi sitten uusia eri osa-alueita jos tarvii. Noh, ei paniikkia, onneksi tentin aiheena oli flamenco, jota nyt on tullut opiskeltua muutenkin. Tein tentin ilman minkäänlaista erillistä valmistautumista ja läpi meni myös se. Vaikka ymmärränkin jo espanjankielistä puhetta paljon paremmin kuin syksyllä, menee näitä ilmoitusluontoisia- ja muitakin asioita ilmeisesti edelleen aika lahjakkaasti ohi – mutta eipä siinä mitään!

Kuorokurssilla on tullut myös käytyä ja sitä kurssia varten teemme Oulu-porukalla ryhmätyön, jonka vuoksi tai ansiosta tuosta kurssista ei ole muuta tenttiä. Analysoidaan kymmentä kuorobiisiä, kirjotellaan tekstiä ja sillä selvä. Toinen kurssi, jonka suoritimme ryhmänä, eli englannin kurssi, meni myös läpi että pasahti. Lisäksi saan viisi opintopistettä myös flamencokitaratunneista. Eli opintopisteitä tulee sittenkin riittävästi, jopa yllättävän hyvin, syyslukukaudesta. Välillä kun tilanne näytti aika synkältä sen suhteen.

Flamencoa käytiin kuuntelemassa todella hienossa paikassa, Sacromontella La Chumbera –nimisessä paikassa. Kyseessä oli Granadalaisen kitaristin, Emilio Mayan konsertti. La Chumberasta tekee hienon se, että lavan takaosa on kokonaan lasia, josta näkyy Alhambra ja koko Granadan keskusta aivan uskomattoman hienosti, koska Sacromonte sijaitsee aika korkealla ja hieman etäällä aivan kaupungin ydinkeskustasta. Kun konsertit ovat vielä illalla, on näky lähes sanoin kuvaamaton. On mahtavaa kuunnella hyvää flamencoa ja katsella sellaisia maisemia. Emilio Maya on muuten opettanut flamencokitaraa aikoinaan minun opettajalleni.

  

Emilio Mayan konsertti La Chumberassa. Kaksi ekaa kuvaa on ottanut Piiku. 

Juoksu lähti kulkemaan hyvin aluksi Suomesta palattuamme. Mukana olivat myös uudet Karhun Forward fulcrum ride juoksukengät, joita aloin ajamaan sisään, jotta voisin niillä mahdollisesti juosta Barcelonan maratonin, mikäli kengät ovat hyvän tuntoiset. Juoksun kulku lopahti kuitenkin jo ensimmäisen viikon loppupuolella ja myös kaikenlaista kremppaa alkoi ilmaantua. Jatkoin kuitenkin ihan normaalisti, koska kyllähän maraton treeni saa vähän paikkoja jumittaakin ja kaikista pikku krempoista ei tarvitse huolestua. Raskaaltakin treenaminen saa ja pitääkin tietyssä määrin tuntua. Mutta kun meno jaktui vähän turhan pitkään jumisena ja liian raskaana, päätin että kevyen viikon jälkeen palaan harjoittelussa askeleen taaksepäin ja alan juosta taas viisi kertaa viikossa kuuden sijaan – toivoen kuitenkin kahta askelta eteen päin! Enkä yritäkään juosta kahta tehoharjoitusta viikossa, koska se ei tunnu edelleenkään toimivan kohdallani. Taitaa olla peruskunnon puutetta. Pitää kokeilla taas joskus myöhemmin. Nyt keskityn kunnolla palautumiseen ja treenien laadukkaaseen suorittamiseen. Tärkeää on myös säilyttää hommassa hyvä meininki väkisin repimisen sijaan. Tämä sanonta on hyvä pitää tällaisina aikoina mielessä: ”Parempi olla vähän alikunnossa kuin ylikunnossa!”

Krempoista. Koko tammikuun lonkankoukistajassa tuntui kummaa kipua ja varsinkin lenkkien alut olivat jo lähes ontumista. Jalat tuntuivat raskaalta, alaselässä ja pakaroissa oli särkyä, pohkeet olivat kireät, jalkapohjat olivat tukossa, välillä lähes krampissa. Tämähän lisää myös henkistä taakkaa, kun lenkit eivät ota kulkeakseen sitten millään. Hierojakaan ei auttanut, koska nyt kun kävin hierojalla ei hän hieronut koko aikaa (alle 40min 50 minuutista), eikä ottanut (taaskaan) pakaroita, jalkapohjia, säären etuosaa – kaikki varsin merkittäviä lihaksia/paikkoja juoksun kannalta! – , niinkuin osaava ja hyvällä työmoraalilla toimiva vakiohierojani Oulussa. Päätin olla valittamatta, mutta en takuulla enää kanna rahojani tälle hierojalle. Myös kantapäässä alkoi kaikeksi iloksi tuntua kävellessä kolotusta ja kun katsoin kävelykenkieni pohjia, huomasin niiden olevan lähes läpi kuluneet. Menin heti seuraavana päivänä ostaamaan uudet kengät alennusmyynnistä. Juoksu oli melko huonoa koko tammikuun, muutamia valonpilkahduksia lukuunottamatta. En tiedä onko sillä mitään vaikutusta, mutta ostin monivitamiini tabletteja, siltä varalta että jos on jonkin vitamiinin puute. Magnesiumia syön tabletin muodossa myös päivittäin lähes läpi vuoden.

Kun juoksu ei juuri kulkenut, niin tulipahan ainakin luettua minun mittapuulla ihan mukavasti. Tammikuussa luin Christopher McDougallin kirjan Syntynyt juoksemaan, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla I-osan ja Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Loistavia kirjoja kaikki. Syntynyt juoksemaan kyllä kasvatti minun ultrajuoksunälkää niin paljon että aijai! Tällaista on tainnut käydä monille muillekin kirjan lukeneille, näin olen kuullut ja ymmärtänyt – vaarallinen kirja siinä mielessä! Olen ”aina” sanonut ja ajatellut, että haluaisin joskus tulevaisuudessa juosta jonkin ultran (lähinnä ehkä 100km), mutta en ole siihen vielä hirveän suurella palolla suhtautunut, kun on tuossa maratonissakin vielä niin paljon uutta opittavaa ja haastetta ihan riittävästi. Nyt, tuon kirjan lukemisen jälkeen, olen huomannut seuraavani ultrajuoksumaailmaa aivan uudenlaisella mielenkiinnolla, googlettavani eri tapahtumia, lukemalla juoksufoorumin ultra-osiota, katsomalla ultra-aiheisia youtube-videoita jne. Ultrakärpänen taisi päästä puraisemaan pahemman kerran :D Nyt ajatus on se, että aion kyllä ottaa ultrat joskus tulevaisuudessa repertuaariin. Jokin maasto/vuoristo maraton, 50km, 6h, 50 mailia tai tuplamaraton ja 100km tuntuvat houkuttelevilta matkoilta. Joskus.

Vko 1

Ma Lepo

Ti Peruslenkki 12,2km (avg 5.04min/km)

Ke Peruslenkki 12,3km (avg 4.54min/km)

To Palauttava/kevyt 8,3km (avg 5,41min/km)

Pe TV Reipas 12km (avg 4.39min/km) + verryttelyt 3,5km = yht. 15,5km

La Palauttava 7,2km + kuntopiiri

Su Pitkä lenkki 22km (avg 5.31min/km) sis. kolme ruskoa

Vko yht. 77,5km

 

Vko 2

Ma Lepo

Ti Reipasta/kovaa 4x10min 2-3min pal. (vedot avg 4.25/ 4.17 / 4.17 / 4.22min/km) + verryttelyt = yht. 13,7km

Ke Peruslenkki 12,8km (avg 5.08min/km)

To Palauttava 7,2km

Pe VL 13,1km

La Palauttava 6,8km (avg 5.59min/km)

Su Pitkä lenkki 27,6km (avg 5.31min/km) sis. parikolme ruskoa

Vko yht. 81,2km

 

Vko 3 – Kevyt viikko

Ma Puolivillainen hieronta

Ti Lepo

Ke Peruslenkki 10,9km (avg 5.20min/km)

To Lepo

Pe Peruslenkki 12km (avg 5.17min/km)

La Lepo

Su Kevyt 15,2km (avg 5.39min/km)

Vko yht. 38,1km

 

Vko 4

Ma Lepo

Ti Peruslenkki 10,1km (avg 5.13min/km)

Ke Peruslenkki 13,8km (avg 5.09min/km)

To Lepo

Pe TV reipas 40min (avg 4.42min/km) + verryttelyt = yht. 13,2km

La Palauttava 6,6km (avg 5.55min/km)

Su Pitkä lenkki 18,1km (avg 5.37min/km)

Vko yht. 61,8km